torstai 16. lokakuuta 2014

Omat viholliset voitettu







Nyt on mun lukutahtini kiristynyt selvästi, mutta se ei silti tunnu henkisesti kuormittavalta. Päinvastoin, tulee hyvä mieli siitä miten paljon on saanut aikaan ja sen takia tekee mieli opiskella entistä enemmän. Varsinkin, kun huomaa kehittyneensä kemiassa hurjan paljon kun tehtävät sujuvat erinomaisesti, ylioppilastehtävätkin. Jee! Tästä on hyvä jatkaa.

Mulla on lääkikseen hakevien kavereiden kanssa lukupiiri yleensä sunnuntaisin, mutta nyt me ruvetaan tapaamaan lauantaisinkin ja aina muutenkin jos sopii. Kaverin kanssa opiskelu on mahtavaa ja toisten opiskelumotivaatio on tarttuvaa, varsinkin kun opiskelukaverina on 6 ällän ylioppilas. Juokseminen on mainiota henkistä palautumista opiskelusta, ja huolehdin säännöllisestä uni- ja ruokarytmistäkin. Musta tuntuu, että tästä hommasta tulee jotain hienoa! Yritystä ei ainakaan puutu. Mä olen voittanut omat viholliseni, eli laiskuuden ja väsymyksen. Nyt on helppo kaivaa kirjat esille ihan milloin vaan, paitsi ei tietenkään yöllä. Eikä opiskelu tunnu pakkopullalta vaan hirmuisen mielenkiintoiselta. Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti